Taustaa

Ajattelinpas hieman valottaa tätä blogini nimeä...

Moni varmasti tietääkin mistä nimi juontaa, mutta niille, jotka eivät tiedä niin tässä saatte tietopläjäyksen.

Synnyin 25-vuotta sitten kylmänä tammikuisena aamupäivänä Kankaan perheeseen.
Sukunimeni oli siis 22-vuotta Kangas ja luonnollisesti sinä aikana ehdin tehdä monenmoista!

Pidin jo pienenä käsitöistä, askartelusta, kuviksesta ja kaikesta mikä liittyi käsillä tekemiseen - tulee suvussa :)
Yläasteella minulla oli mahtava kässänope, joka panosti minuun ja antoi minulle haasteita. Työ toisensa jälkeen valmistui, budjetit paukkui ja lisärahaa kankaisiin ym tarvikkeisiin anotiin koululta ja kotoa. Kun 9 luokka loppui ja siirryin muihin haasteisiin openi totesi vain: "Sukunimesi on enne!" Hän kannusti minua kovasti jatkamaan käsityöharrastusta ja tietysti hän olisi halunnut minun jatkavan alaa myös koulutuksen puolelta. Mutta tuulet veivät erisuuntaan ja käsitöihin tuli useamman vuoden tauko.

Odottaessani esikoistamme minulla ei ollut oikein tekemistä, sillä jouduin sairaslomalle rv 29, koska vaarana oli ennenaikainen synnytys. No ryhdyin neulomaan, neuloin villasukat, villahousut, villatakin, jne. Sitten piti saada saumuri ja se oli menoa se! En ole pysynyt edes perässä mitä kaikkea tässä kohta vuoden aikana on käsistäni syntynyt, mutta sen tiedän, että enemmän kuin koskaan!

Rakastan värejä ja yksilöllisiä vaatteita. Kammoan sitä perinteistä valkoista ja vaaleanpunaista/vaaleansinistä - ihan jo käytännöllisyydenkin vuoksi. En sano, etteikö tytöllämme ole tämän värisiä vaatteita, mutta en siis halua pukea häntä kokonaan haaleisiin sävyihin vaan mielestäni lasten vaatteet pitää olla räiskyviä, toimivia ja hauskoja.

Esikoisemme on saanut olla mallinukkena useampaan otteeseen ja hänen vaatekaapistaan haen innoitusta. Piirrän kaavat yleensä valmiista vaatteista, näin saan mukavia ja istuvia vaatteita. Monesti lisään jonkin yksityiskohdan vaatteeseen.

Jätäthän merkkiä kun käyt lukemassa!

1 kommentti:

  1. Moikka! Hyviä ideoita sulla, esim kestovanulaput, enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi ettei niiden tarvitse välttämättä olla kertakäyttöisiä!

    Keep on doing!

    Satu

    VastaaPoista