tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa!

Töihin paluu on sujunut oikein mallikkaasti. Ensimmäiset päivät töissä tuntuivat luonollisesti hyvin rauhallisilta ja jopa hiljaisilta. Desibelejä ei ole lähellekään niin paljon kuin kotosalla eikä asiakkaille tarvitse onneksi sanoa kymmentä kertaa, että hanskat pitää laittaa käteen kun lähtee liikkeestä pihalle.
Hermot siis lepäävät...

Tosin ihan kuin jossain vaiheessa olisin kuullut puolisoltani jonkinlaista kummastelua kotipäivien pituudesta. Hän kuulemma oli jo toisena kotipäivänään kahden aikaan ollut valmis laittamaan lapset nukkumaan yöunia :D Myöhemmin hän on oivaltanut kuitenkin erilaisten kerhojen ja leikkipuistojen merkityksen arjessa.
Ei tarvinnut kahta kertaa sanoa, mikä päivä ne kerhot olivatkaan..

Lupailin jo aiemmin kuvaa noista tuolien hupuista, jotka tekaisin ja nyt vihdoin saan kuvan tänne... Nyt ne alkavat olemaan sen verran likaiset, että ne pitäisi pestä, mutta taidan odottaa vielä viikon pari niin saa synttäreille puhtaat huput. Vielä kun on uusi pyykkärikin taloon ilmestynyt, sillä vanha sanoi sopimuksensa irti reilun 4 vuoden yhteiselomme jälkeen! :)


Ihanaisia kankaita taas bongattu!
Jotain on tulossa piakkoin ja paljon on jo tullut, sitten kun vielä löytäisi jostain aikaa tehdäkin noista jotain.
Alla uusimpia puuvillaisia esimerkiksi vaunusuojiin ja -pussukoihin <3