sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Imetysvaateta ja raikkaita kevätvärejä!



Meillä on ollut nyt kaikenlaista viimeisen kuukauden aikana.

Noin kuukausi sitten menetin viimeisen isovanhempani. Olo on edelleen todella haikea ja jotenkin minun on hyvin vaikea uskoa, ettei siellä enää ole ketään odottamassa kyläilyjä.. Ei mummaa, eikä paappaa, ihmiset, jotka aina ovat olleet elämässäni ovat nyt vain sydämessäni ja muistoissani <3

No sitten heti perään tulikin vatsatauti koko poppoolle, onneksi Mini selvisi hyvin vähällä ja muutkin kohtuullisen vähällä! Ttosin heti selvittyäni mahataudista minuun iski rintatulehdus! Huh Huh, en muistanutkaan kuinka karmea tauti se oli!

Sitten oltiin reissussa vapun aikaan sukulaisissa. Oli ihana nähdä sukulaisia pitkästä aikaa. Tuolla reissulla oli tarkoitus myös käydä tervehtimässä mummaa, mutta kävimmekin sitten hänen haudallaan. Hautajaisiin emme päässeet mahataudin takia. :(

Perjantaina jouduimme soittamaan häkeen, keskimmäiselle astmaatikkona kurkunpääntulehdus on aikas raju ja hän ei meinannut saada henkeä, joten ambulanssi tuli antamaan adrenaliinia ja myöhemmin kun tk aukesi kävimme uudestaan spiirassa ja hän sai vielä kortisonia nestemäisenä, se laukaisi pahimman ahdistuksen ja sitten ollaan pärjätty kotona ventolinen avuin. Mutta kyllä täytyy myöntää, että pelotti. Vaikka hän oli vielä "hyväkuntoinen" niin se tunne kun et itse voi auttaa. Olen pohtinut olisiko tuo siitepöly voinut nyt laukaista tuon kohtauksen noin voimakkaasti. Pitänee kysäistä lääkäristä allergiakokeisiin lähetteet.. Tähän mennessä vain katsottu koira, koska meillä majailee koiria. Viime kesäkin meni yskiessä niin veikkaan, että jokin pölyallergia löytyy...

Mini ei vielä ole kovasti jaksanut ruveta treenaamaan vaan viihtyy pääosin selällään tai sylissä. Kovasti olen nyt yrittänyt treenailla kääntymistä mahalleen (selälleen pääsee kyllä mahaltaan) eikä se kaukana ole! :)
Minillä on ollut alusta asti mahavaivoja. Piereskelyä, ripulia, huutoa, itkua, käsittelyherkkyyttä jne ja nyt uusimpina veriset maitokakat ja ihottumat. Olen nyt itse joutunut diettaamaan, jotta saataisiin selville, mistä oireet johtuvat. Tällä hetkellä pannassa ovat kananmuna, kala, ruis, suklaa, sipuli, paprika, tomaatti, mansikka ja sitrushedelmät. Oireet ovat kyllä helpottaneet kovasti, kunhan vielä saadaan suoli kuntoon. Toivottavasti se paranee, eikä tule suolistotulehdusta tai vielä rankempaa diettiä. Kauhulla jo ajattelen kiinteiden aloitusta, Mini on siis nyt 4kk 1vko.

Mutta kaikesta häppeningistä, huolista ja ajan puutteesta huolimatta...
Imetyshupparivedos ja painos vol1.
Harmaa polkupyöräkangas on Noshin trikoota ja vihreä niittykangas Znokilta.
Kesäpaitoja veljeksille ihanan raikkaasta Noshin vihreästä polkupyörätrikoosta.
Body ja pitkähihainen teeppari merensininen/turkoosi apilakangas Majapuulta ja housut keskivahvaa joustocollegea, tässä värinä petroli.
Ja viimeinen ihanuus on joustofroteesta jumpsuitti, niin ihana! <3