perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pikkuruisia ihQ keskosvaatteita


Pyöräytin tässä jokunen viikko sitten tällaisia pientäkin pienempää vaatetta koossa 44cm.
Näistä tuli kyllä niin herkullisia, että meidän Neitokainen olisi halunnut vaatepaketin nukelleen, mutta äiti pysyi tällä(kin) kertaa lujana ja postitti kiltisti vaatteet tilaajalle. Meillä siis tahtoo olla sellainen ongelma, että kaikki muille menevät vaatteet ovat Neidin mielestä ihania, mutta kun äiti pyöräyttää jotain hänelle se ei olekaan niin kiva.

Tänä aamuna tekaisin myös Juniorillemme pusakan omasta vanhasta hupparistani. En mistään ole mukamas löytänyt kohtuullisen hintaista uutta taikka käytettyä pusakkaa. Ensin laitoin tuon oman hupparini myyntiin kirppikselle vaan hain sen samantein takaisin kun hoksasin, että siinä on riittävästi kangasta 1,5 pojan pusakkaan. Niistä laitan kuvaa tässä kunhan saan silitettyä ja toisenkin valmiiksi.

Tämä tekniikan ihmenainen kun tänään löysi tästä blogista niinkin kätevän ominaisuuden kun päivittämisen puhelimella!
Mielettömän paljon kätevämpää kuin aina ottaa puhelimella kuvat, siirtää ne koneelle ja sitten vielä koneella naputtaa tekstit. Luulenpa, että tulen päivittelemään blogia jatkossa ahkerammin ;)

Tuotteita on nyt siis tosiaan myynnissä Sotkamon Stuffessakin, jos joku näillä kulmilla pyörii ja jos ei ole mieluista taikka sopivaa kokoa niin minulta voi kysellä sähköpostilla taikka sitten Stuffesta henkilökunnalta ;)